Pettää se Norjakin

Kuten tarkkaavaisimmat palstamme lukijat saatoivat huomata, edellisellä Norjan kierroksella kova talvimyrksy aiheutti ns. paskat. Tällä kertaa onni ei ollut yhtä myötäinen. Jonkun Dagmar muka-myrskyn efekti oli kyllä periaatteessa sama, mutta ajoitus huomattavasi tarkempi; yltiövarovaisuudestaan tunnetut Norjalaiset pistivät retkikunnan etenemisen pikku tuiskun vuoksi tyyten stoppiin, neljäksi tunniksi, keskelle 5.6km pitkää Haukeli -tunnelia (kuvassa). Jumalauta sentään - Norjaan ei kannata myöskään viedä autoa, vaikka se olisi vuokraamon. Ei ainakaan sellaista jossa ei ole vessaa.





Viimein kohteessa, 367km, 11 tuntia, ja Jørn Von D oli voimansa tunnossa. Vettä enemmän kuin ilmaan mahtuu, vimmattu vinka, näkyvyys ei mitattavissa. Aamu valkenee, sama homma. Yritettiin jotain epätoivoista suksiasiaa, ei... Mikä neuvoksi? Minibaarikaappi tyhjä, lähinpään Vinmonopolettiin 60km, ja matkalla niin monta tunnelia ettei rohkeus riitä. Onneksi Eurosportilta tulee Norjaksi selostettua mäkihyppyä.

Mutta mutta, aamu valkenee... Ja men vad helvete - lunta tunkee ovista ja ikkunoista. Pohjatkin pitäs tälläkertaa olla kunnossa, lupasivat että kaksi metriä löytyy... Lisäksi Yr.no vannoo auringonpaisteen alkavan. Nyt loppu blöggäily ja mäkeen.

Puuterirasiassa kolisee

Perinteidemme velvoittamana raportoin nyt rakkaan naapurimaamme kuulumisia. Kansamme vihan pahin väliinputoaja lienee edelleen Norja joka ikävyydessään ei petä ikinä. Siispä asiaan, lähinnä reissulla olleiden tilinpäätöksenä ja mahdollisuutena siirtyä elämässä eteenpäin.



Blogia seuranneet eivät ole välttyneet tiedosta siitä ettei Norjassa ole lunta. Silti jopa valtaviestimet, etelän media sekä kaiken mailman jyrsijät levittävät turistipropagandaa kaikkialla.
Lähdimme siis matkaan puhtaalta pöydältä edellisistä huolimatta(kosteutta-, kuivuutta -puuterirasiassa). ReissuLasse alle ja suunta kohti Lyngeniä. Automatka sujui tasaisesti ja pidimme ansaitun tauon Haukiputtaalla, dambabadamblam-pizza-kebab-nimisessä perheravintolassa. Yö tuli vietettyä jossakin tornion suunnalla ja seuraavaksi illaksi pääsimmekin jo Skimbaaja-lehden Majavan suosittelemalle parkkipaikalle vuonon rannan ja ison kasan väliin.





Yö oli pitkä ja nukkuminen osoittautui vaikeaksi. Unet keskeytyivät jatkuvan häirinnän takia, tuulen tehdessä tepposiaan hauraan IsoLassen kustannuksella. Aamuyöstä heräsimme innokkaina vuoren valloitukseen mutta matkanjohtajan sääasema ilmoitti tuulen voimakkuudeksi 65m/s ja puuskissa hieman enemmän. Päätimme odotella tilanteen rauhoittumista.








Kellon ollessa 12.30, ja puuskien tasaannuttua lähdimme kohti huippua. Kovan myräkän johdosta matkanjohtajalla tuli alkumatkasta ns paskat.
Könysimme tosi pitkälle ja lunta oli paljon. Hämärän laskeutuessa päätimme aloittaa laskemisen.
Yhden käännöksen jälkeen matkanjohtaja käski pakata sukset takaisin reppuun.






Auton tuominen Norjasta ei kannata, vaikka se olisi oma. Turskaa Helsinkiin vievät rekat tekevät kuumatkailun mukavammaksi ja turvallisemmaksi kuin pohjoiskalotilla autoilun. Asuntoautolla liikkuvan tulisi lisäksi huomioida äärimmäisyyksiin menevät tuulennopeudet.



Rentouttavan autoilun ainoa helpotus lienee Mike Gulddanin Gilbbesjavrrissa sijaitseva truck-stop jossa pääsee jäätyneitä latuja pakoon. Myös retkikuntaan tarttunut haju taisi jäädä tuonne kämpälle, kiitokset siitä isännälle.
Tavallista enemmän ratissa tärisevä matkanjohtaja tekee myös matkalaisen olosta tukalan. Jäätynyt tienpinta, jatkuva alijäätynyt vesisade ja tuhat kilometria kaikkialle on omiaan lopettamaan kuvitelmat tulevaisuudesta. Älytöntä ajokeliä ei nyt oikein pysty kuvailemaan muulla kuin että kolmeakymppiä maantiellä ajavaa koppia kukaan ei uskaltannut ohittaa.





Teksti; Jöern-Von Dopplemayer