Eihän me tietenkään sitä Gundea uskottu - sukset jalkaan ja ottamaan itse asioista selvään. Illalla seiskan aikoihin lähdettiin hiihtelemään kohti lounasta, tarkoituksena saada parempi ymmärrys mm. suksikaluston eroavaisuuksista, nousukarvoituksen mitoituksesta, ahkion vaikutuksesta meininkiin sekä lumimajoitumisesta...
viimein lisää pimeitä vidoita
Kulkupelitestiin osallistuivat tälläkertaa Tubbs Venture 30" lumikengät, intin puusukset nousukarvoilla sekä perinteiset hiihtovaellus eli randonnee sukset nousukarvoilla. Valitettavasti vertailumielessä ehkä kiintoisin asia, perinteisen tervauksen saanut suksipari, putosi sairastapauksen (varmaan varmaan...) vuoksi viimehetkellä pois.
Randosettiksi valittiin kevään Alaskan reissun lähestymissuksiehdokas, Völklin Snow Wolf Silvretan 500 siteellä. Silvretat mahdollistavat jäärauta-yhteensopivan kengän käyttämisen monona, tässätapauksessa La Sportivan Spantinkin. Tämän yhdistelmän perään sijoitettiin
Juppe 3000, eli JR27 modified ahkio. Spantikit olivat luonnollisesti kovin kuumat tälläiseen leppoiseen eteläsuomen talviyöhön, mutta saatinpahan testattua lopulliseksi aikomaani settiä. Hiihto-ominaisuudet kengällä olivat tasamaalla yllättävänkin hyvät, ainakin verrattuna perinteiseen rando-monoon joka tasaisemmalla ainakin meikäläisellä aiheuttaa kummallisen ja epäluonnollisen polvikulman. Aiempien testien perusteella voidaan toki todeta tilanteen päinvastaisuus kun siirrytään alamäkeen - kyllä Spantikeillä just ja just Ylläksen alas pääsee mutta on se laskeminen niillä aika hasardia, etenkin jos on yhtään raskaampi kantamus selässä. Ihmiskuntaa piinaavaan kysymykseen "millä setillä vuorikiipeilemään lumilähestymisreittiä"- ei siis vieläkään saatu lopullista vastausta. Pitoa settiin järjesteltiin laittamalla pohjaan BD:n Glidelite Mohair Mix Kicker puolipitkät nousukarvat, sipeltää erinomaisesti tasaisella tai loivalla nousulla. Metsässä, jossa paljon pehmeää lunta ja epätasaista maastoa, ei sipellä sitten millään tavalla. Perässä siis n. 30kg ahkio, ei testattu isommin miten ilman ahkiota. Veikkaus on että tasaisella pärjäisi pienemmälläkin pidolla ja syvässä lumessa ei riittäisi kuitenkaan.
Vertailusuksena ra-int puusukset, poikarakkaudella luistovoidellut, itsemodatut ihmesiteet joihin saa kiinnitettyä suunilleen ihan minkä tahansa kengän kunhan mahtuu kärkikappaleeseen. Sitä suksitervaa ei nyt olla vieläkään saatu mistään, ja jotenkin tervaamisen ajatus tuntuu vaivalloiselta verrattuna siihen että niitataan 30cm kaistaleet nousukarvaa suoraan suksen pohjaan, hyvin toimi. Tasamaalla riittäisi lyhyempikin, eli tässäkin setissä pitoa oli ehkä inasti liikaa. Sukset ovat tasamaalla vikkelämpi kuin randovastineensa, mutta laskeminen tietysti vielä hankalampaa ja teräskanttien puute romuttaa setin käytön missään vähänkään kaltevalla pinnalla. Omistajalla vahva näkemys tuotekehitysmahdollisuuksista...
Lyhyen kantaman mobiliteetistä vastasi lumikenkämies varustettuna 30" Tubbsin Venture kengällä ja hässäkkä-siteellä. Kyllähän lumikengät epätasaisessa, ryteikköisessä, metrin höttölumisessä mettässä ovat aikas näppärät. Pitkällä matkalla kun juna kulkee niin vastaavasti ovat aika aus dem arse. Tubbsin siteet toimivat hyvin, mutta niissä on paljon liikkuvia osia ja korjaaminen kenttäoloissa voipi olla vaikeaa. Lisäksi kengän materiaalin pakkaskestävyys arvelutti siinämäärin että Tubbsin testejä päätettiin jatkaa myöhemmin Hanurilan kylmälaboratoriossa jossa päästään parempiin pakkaslukemiin. Pinta-alaa on hieman enemmän kuin verrokkikenkä MSR Denal Ascent Evo (kuvassa lisä-tailit kiinnitettynä) ja popopari painaa n.2kg (Denali Asecent Evo 1.8kg + 350g taileista)
Muutaman tunnin hiihtelyn jälkeen teki mieli jo jallun ääreen, piti siis pystyttää pojille maja. Varsinainen lumiluola vaatii aika paljon pakkaantunutta lunta, jota ei tietenkään koskaan ikinä missään Suomessa löydy, ainakaan silloin kun pitäisi. Valittiin siis majoitusmuodoksi lumikami, eli quinzee. Kammi on siitä kätevä että sen voi väsätä mihin vain kunhan lunta saatavilla riittävästi rakennusaineeksi. Ihan nopeimmasta päästähän se ei ole. Kammin rakennus menee suunilleen näin; kasaa lunta läjäksi, kolmen hengen kammi voisi olla vaikkapa 3.5m pitkä, 3m leveä ja sen verran korkea että sisälle jää on hyvä istumakorkeus. Kun on kasa valmis niin tökitään vielä kammin aihioon sinne tänne n. 30cm tikkuja ja mennään tekemään sapuskaa jotta lumikasa kovettuu. Kovettuminen tapahtuu hitaammin tai nopeammin lumen koostumuksesta ja kelistä riippuen, mutta pari tuntia tuntuu riittävän selvästä pakkaslumesta kasatulle kasalle. Kun pekonit on hoideltu niin alkaa kammin koverrus, pitkästä päästä ukko lumikasasta sisään ja pikkuhiljaa lumilapiolla tekemään kasasta onttoa. Tässäkohtaa ne puutikut ovat kätevät, sisältä käsin on kovin hankala hahmottaa seinän paksuutta ja ilman tikkuja jää seinä helposti liian ohueksi tai tulee jopa puhkaistua seinä. Hommaa helpottaa älyttömästi jos käytössä on pulkka, ahkio, makuualusta, jätesäkki tai vastaava lumensiirrin. Yksi kaveri kovertaa lunta kasan sisällä ja lumi pudotetaan siirtimeen, kaveri ulkopuolella vetää lumet pihalle ja kolmas ehkä lapioi rakennusjätteen joko kasan päälle tai oviaukon suojavalliksi.
Siirtäjä Juppe ja siirrin Juppe3000 Ehdottomasti kannattaa tehdä eteisen lattian tasosta hieman korotettu makuutaso, tason reunalla on helppo istua ja nysvätä kenkiä, kokkailla (joo joo, älä kokkaa sisällä, muista häkä, älä kuole. jos kokkaat kuitenkin niin tuuleta hyvin!) ja niin edelleen. Suksisauvalla pari ilmareikää kattoon niin alkaa olla valmista. Vielä pari tuikkua sisään, happimittariksi, tai oikeastaan tunnelmaa luomaan. Kandee tehdä sivuseinälle kolot kynttilöille, ja sen verran korkealle ettei heti sytytä makuupussiaan tuleen.
Korotettu makuutaso ja happimittarit Lumimajoite on aiva yliveto värkki, poislukien rakennuksen vaiva ja sen vaatima aika. Hiljainen, lämmin, ihan sama mitä ulkona tapahtuu, ei kerää teltan tavoin kosteutta, ja mitä kaikkea hienoa ja ihmeellistä. Jos silmiä ummistaessa hirveästi pelottaa että kasa sortuu päälle, kun olet makuupussissa ja unessa, ja jäät sinne jumiin eikä kukaan löydä sinua ennen kevättä, niin tee yksi ja hajoita aamulla. Huomaat kyllä että se ei sorru itsestään, ei sitten millään lihaksilla. Tämän kammin päälle kiivettin lumikengillä, ja Happy-Kielen piti polkea jalkaa ihan tosissaan ennenkuin sai ensimmäisen reijän aikaiseksi. Tämänkin jälkeen kammea piti pitää pahana ihan tosissaan ennenkuin tapahtui ensimmäinen varsinainen romahdus. Kammihan on sinänsä varmaan aika pitkäikäinen, lumi painuu ja kovettuu kun aika kuluu. Joskus kauankauan sitten tehtiin Larsleevin kanssa kammi karjalaan, ja läheisen laavun vieraskirjan mukaan ko. kammi oli kestänyt suunilleen koko talven... Pitää ensi talvena tehdä hanurilassa näitä kestävyyskokeita. Freedom of the hilssi tosin neuvoo jäjäyttämään lumiluolan käytön jälkeen, tiedä sitten mitä kaikkia kauheuksia hylätty lumiluola pystyykään tekemään.
Pelottaa
Hanurilassa sen sijaan on tapahtunut mielipuolista edistyä kun vastanimitetty pehtoori on pistänyt tuulemaan. On perin mahdollista että ensitalven makkaranpaisto ei tapahdukkaan tähtitaivaan alla.
Alkukesän Denalin matkan n. 2500 valokuvan joukosta on vihdoin saatu välpättyä 1/10 -osa nettiin näytille. Valitettavasti reissussa kameroiden kellot kävivät vähän mikä mitäkin aikaa, joten kuvien järjestyskin on vastaavasti vähän mitäkin.
Seiväsmatkojan matkaopas pitää briiffiä Suomen luonnon käytöstavoista
Randosettiksi valittiin kevään Alaskan reissun lähestymissuksiehdokas, Völklin Snow Wolf Silvretan 500 siteellä. Silvretat mahdollistavat jäärauta-yhteensopivan kengän käyttämisen monona, tässätapauksessa La Sportivan Spantinkin. Tämän yhdistelmän perään sijoitettiin Juppe 3000, eli JR27 modified ahkio. Spantikit olivat luonnollisesti kovin kuumat tälläiseen leppoiseen eteläsuomen talviyöhön, mutta saatinpahan testattua lopulliseksi aikomaani settiä. Hiihto-ominaisuudet kengällä olivat tasamaalla yllättävänkin hyvät, ainakin verrattuna perinteiseen rando-monoon joka tasaisemmalla ainakin meikäläisellä aiheuttaa kummallisen ja epäluonnollisen polvikulman. Aiempien testien perusteella voidaan toki todeta tilanteen päinvastaisuus kun siirrytään alamäkeen - kyllä Spantikeillä just ja just Ylläksen alas pääsee mutta on se laskeminen niillä aika hasardia, etenkin jos on yhtään raskaampi kantamus selässä. Ihmiskuntaa piinaavaan kysymykseen "millä setillä vuorikiipeilemään lumilähestymisreittiä"- ei siis vieläkään saatu lopullista vastausta. Pitoa settiin järjesteltiin laittamalla pohjaan BD:n Glidelite Mohair Mix Kicker puolipitkät nousukarvat, sipeltää erinomaisesti tasaisella tai loivalla nousulla. Metsässä, jossa paljon pehmeää lunta ja epätasaista maastoa, ei sipellä sitten millään tavalla. Perässä siis n. 30kg ahkio, ei testattu isommin miten ilman ahkiota. Veikkaus on että tasaisella pärjäisi pienemmälläkin pidolla ja syvässä lumessa ei riittäisi kuitenkaan. 
Vertailusuksena ra-int puusukset, poikarakkaudella luistovoidellut, itsemodatut ihmesiteet joihin saa kiinnitettyä suunilleen ihan minkä tahansa kengän kunhan mahtuu kärkikappaleeseen. Sitä suksitervaa ei nyt olla vieläkään saatu mistään, ja jotenkin tervaamisen ajatus tuntuu vaivalloiselta verrattuna siihen että niitataan 30cm kaistaleet nousukarvaa suoraan suksen pohjaan, hyvin toimi. Tasamaalla riittäisi lyhyempikin, eli tässäkin setissä pitoa oli ehkä inasti liikaa. Sukset ovat tasamaalla vikkelämpi kuin randovastineensa, mutta laskeminen tietysti vielä hankalampaa ja teräskanttien puute romuttaa setin käytön missään vähänkään kaltevalla pinnalla. Omistajalla vahva näkemys tuotekehitysmahdollisuuksista...
