Kohupaljastus

Caravaanaripiireissä kohistaan, kun Válerié-resortista ja Iso-Lassesta ulosäänestetty Yksikön Ensimmäinen Persoona on kostonhimoissaan ja katkerana onkinut tietoonsa skandaalimateriaalia jäljelle jääneiden leiriläisten edesottamuksista. Tiettävästi Make ja Teija ovat rahoittaneet paluumatkansa Suomeen toimimalla malleina uskaliaissa, voisi jopa sanoa kyseenalaisissa, Etuteltta-katalogikuvissa. 

Caravaanari-agentti Lateksi on ollut toimelias myös muuten, vierailemalla Caravan 2012 messuilla Lahdessa. Tapahtumasta löytyi mm…

...vielä Isompi Lasse

...ihan tosi pieni Kreetta, joka olisi kyllä hiurmu näpsä retkeilypeli. Sisään mahtuu nukkumaan ja takakontissa on keittiö. Hinta vaan 10000 €, mutta ei ostettu. 

...karavaanarikumisaappaat (!) nimeltään Lolita. Mahtuu pieneen tilaan, koska varsi rullaantuu kivasti terän ympärille. Messuhinta 50 €, normaalisti 80 €, ostettiin. 

Kesä jatkuu

 

Kesäkelien jatkuessa päätettiin tänäänkin lähteä vuorille puuhastelemaan - oli omalla tavallaan varsin hupaisa, mutta ennenkaikkaikkea omansa tyyppinen rétki. Melkein kuin Norjassa olisi.

Karavaanauskeskeisen yleisön pyyntöjä myötäille plögäykset jatkuvat lyhyen ytimekkäineä; IsonLassen sähköjärjestelmästä toimii tällähetkellä n. jääkaapin valo, josta koitamme aurinkopaneelin avustuksella saada riittävää virtsaa tärkeimpien kuulumisien jakoon.

Tärkeisiin, mutta sävyltäään melankolisempiin, kuulumisiin luketuu mm. se että tonttimme vuokraemäntä, (ennen) aina autava Válerié, uskaltui kysymään että milloinkohan herrasväki mahtaisi poistua? Pitäisi muka laittaa resortti kiinni... ja pah... Onneksi IsoLasse ei lähde käyntiin.

Niinkauan kun Carrefourissa on kesäkurpitsa tarjouksessa,

Valerie ei mahda meille mitään

Iloiset kesäterkut Chamonixista

 

Yksikön ensimmäinen persoona on poissa

Häätöäänestys suoritettu!

Skumpan lisäksi oli viimein tullut aika hankia kortteeriin myös valo ja lämpö...

 



Jäätikkö-Lateksi

Poikkeuksellisesti kirjoitan tämän blogipäivityksen yksikön ensimmäisessä persoonassa. 

Olen tänään ensimmäistä kertaa astellut melkein 4000 metrin korkeudessa, kiinni köysissä, jääraudoilla varustetuilla ylävuorikengillä 30 cm leveää jääharjannetta ensin jyrkästi alas ja sitten myöhemmin kovasti puuskuttaen ylöspäin. Harjanteen kummallakaan puolella ei ollut mitään, mihin olisin halunnut tutustua lähemmin (pitkä pudotus jonnekin, jota en jäänyt sen tarkemmin katselemaan). Kaikille niille, jotka ovat vaeltaneet jäätiköllä aiemmin, tämä on tuttua eikä sykähdytä mitenkään. Ja kaikki ne jotka eivät ole tätä päässeet kokemaan, hankkiutukaa heti!

Ensin jalkoihin puetaan kengät, jotka eivät ole olleet lähelläkään Eccoja, ja jotka kuitenkin osoittautuvat täysin asianmukaisiksi. Ja pian löydät itsesi tilanteesta, jossa ajattelet että ”Onpa hiton hyvät kengät, eipä parempia voisi olla.”  Menee hetki, ja ajattelet ”Universumille super- kiitos näistä kengistä ja varsinkin näistä jääraudoista, olisin jo kuollut ilman näitä.”” Valkoinen” ja” tuuli” saavat uudet merkitykset, kasvojen iho ahavoitui ja vanheni auringosta ja puhurista noin 25 vuotta yhden pikku-vaelluksen aikana. Hipiän punoitus ei osoittanut mitään merkkiä hiipumisesta vielä iltayhdeltätoistakaan. Mutta I’m worth it! Tai siis It was worth it! Olo oli jännittävä; välillä jännitti korkeus, välillä palaako nenä, välillä tuntui päässä jännältä välillä keuhkoissa. Välillä tuntui vaan todella hyvältä, kaikki näytti kauniilta ja oman mitättömyytensä tajusi oikealla tavalla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, siellä sitä tallustettiin ”ankkakävelyä” Midin jäätiköllä välillä keskustellen siitä, mitä tehdään jos joku putoaa railoon ja hetken päästä siitä, että valjaitten päälle ei saa tallata tai pissata. Sitten oltiin taas pitkään hiljaa, ja koko ajan oli ylimaallisen valoisaa.

PS: Iso-Lassen häätöäänestyksen voitti tai hävisi, miten sen nyt haluaa ajatella, Lateksi. Eli huomenna on Jääkuningattaren viimeinen päivä Chamonixissa. 

 Matkanjohtaja välppää

  Retkikunta valmiina kuin lukkari pasifistiksi!

 Alkutaipaleen lumiharjanne tarjosi heti mukavan pikku-haasteen. Kuvassa näkyvän tasaisen osuuden jälkeen harjanteen polku jatkui jyrkästi alaspäin.

Tässä kuvassa ihmiset näkyvät pieninä pisteinä polulla kuvan oikeassa alalaidassa, jos näkyvät.

 Possujunan veturi

 Köysistön kakkonen miettii "Missä raimo vai oliko se sittenkin railo?"

Because we are worth it!

Kaveritkin palasivat

 Huippuhyvä tötteröbruchketta

Niin myötä- ja vastamäessä…

…voi työntää.

Retkikuntamme pääsi lähtemään pihapiiristä kello 12. Make ja Teija, nuo pienet paviaanit, suuntasivat kohti Les Gaillandsin apinakalliota ja Laura pyörineen puolestaan ”läheiseen” Les Houchesin kylään.

”Läheinen” on suhteellinen käsite kun jyrää alamäkikiekoilla/renkailla ja täydessä turvatällingissä auringonpaahteessa reilut 30 minuuttia (taas kerran) ylä- ja alamäkeä metsäpoluilla kohteeseen. Meinasi juomarepunletku mennä väärään kurkkuun, kun vihdoin päästiin perille ja näytti siltä, että ei hissi sitten kaikesta googlailusta huolimatta ei kuljekaan. Mutta kulki se, tosi hitaasti ja vain yksi kabiini, mutta enempää ei tarvittu. Kello 17:30 super-uupelo, mutta onnellinen, Lateksi palasi Iso-Lassen pihapiiriin, jossa apinat jo dadasivat. Les Houchesin rinteiltä ehti tuona aikana löytyä 4 alamäkireittiä, joista 3 oli Lateksi-tasoisia ja yksi aivan kammottavan tappava, kikkurainen, jyrkkä ja kapea (reittiä suositteli kabiinin ohjaajatäti, jolle kerrottin että kuski on aloittelija). Laura on nyt siis työntänyt ja kantanut pyörää myös alamäkeen. Yksi kiva reitti oli puolivälistä ikävästi katkaistu oranssilla muoviaidalla, mutta sen saattoi onneksi kiertää. Vähän oli laiturit huonossa kunnossa sen reitin varrella, lautoja irti ja tolleen, ja jännästi oli kaatunut sellainen halkaisijaltaan noin puolimetrinen kuusi  reitille aika jyrkkään kohtaan. Kuusen alta mahtui hyvin ryömimään pyörän kanssa, kun vaan ehti jalkautua ennen sitä.

Samaan aikaan toisaalla. Paviaanit kiipeilevät, toinen maha ja toinen pää kipeänä, sekä juovat kahvia. Kukaan ei rönännyt tänään! Johtui varmaan siitä, että lukkoasiat jätettiin kotiin ja heti pelotti paljon vähemmän.

Laura toivoo, että huomenna sataa, jotta saisi vähän levätä. Iso-Lassen porrasaskelmat ovat kummallisesti kasvaneet reissun aikana, hissin hankkimista on ehdotettu.

Before & after

Tämä voipylly ei ole kukaan retkikuntamme jäsenistä, yllättävää kyllä! Koska kamera jäi matkasta, niin toimikoon tämä youtuubeliklippi esittelynä Les Houchesin tarjonnasta.  

Hokkus Pokkus

Terveisiä mediacentteristä

Pimeys tuli Lauralle ja uutispimento kaikille muille, kun Iso-Lassesta loppui virta ja Lateksi ei osannut käyttää Petterin taikalaatikkoa, joka sisältää retkimallisen pikku-ydinvoimalan, josta saa lisävirtaa.

Tässä nyt vaan kävi niin, että kun Make pakeni vuorille ja Lateksi jäi oman onnensa nojaan laaksoon, niin taiteellista video- ja kuvamateriaalia lakkasi syntymästä. Tapahtui niinä päivinä… Laura löysi pyörineen tiensä Petit Balcon Sudille, joka on vuorenrinteellä kulkeva hiking polku. Alkuun oli taas sitä infernaalista ylämäkeen tönäämistä ainakin 20 minuuttia, ei tunnu Tahkon El Grandet miltään tämän jälkeen, mutta sen jälkeen alkoi todella mukava maastopyöräilytaival jota kestikin sitten ihan kiitettävän matkaa. Jossain kohtaa olisi pitänyt siirtyä seuraavalle levelille tönäämällä taas ”vähän” lisää vastamäkeä, mutta Lauran antibioottien latistama kunto oli asiasta eri mieltä ja tehtiin u-käännös. Matka sai kuitenkin yllättävän loppuhuipennuksen kun, hokkus pokkus, alussa ollut ylämäki oli muuttunut lopussa olevaksi alamäeksi! Ja sviiiihhuuu sitä mentiin hienosti ja kovaa. Eikä kukaan rönännyt, vaikka oli lukkopolkimet ja kaikki!

Lauran seuraava aamu ei tuntunut kesälomalta. Päätä pakotti mojova migreeni ja Iso-Lassen uumenista päästiin ulos vasta kahden jälkeen. Päivä täytyi kuitenkin käyttää tehokkaasti, koska on kesäloma. Mars tutkimusmatkaan, mutta ilman pyörää. Pistokoe yhdellä Chamonixin kabiinihisseistä ylös ja 2,5 tunnin jalkapatikalla alas paljasti, että tämän retkikunnan taidoilla ei ole pyörällä asiaa tälle kyseiselle reitille. Sikajyrkkää ja raivokiemuraista ja jättikiviä. Patikkareitti oli todella hieno ja Laura näki kun setä lentää.

Sitten Make palasi vuorilta valaistuneena, vietettiin huoltopäivää ja retkikunta vahvistui illansuussa. Teijan tulon myötä hiljaiselo on ohi ja Iso-Lasse täyttyy puheensorinalla, joka tuskin taukoaa ihan vähään aikaan, ja hyvä niin.

Setä lensi yli käenpesän

Chamonix patikkareitiltä nähtynä
 

Ääriurheilua

Laura kaatui taas. Tällä kertaa käytännössä paikallaan ollessaan. Syy sama kuin eilen, mutta tänään sattui enemmän. Make nauroi makeasti, mutta paikalla ollut yleisö oli avoimen huolestunut Lauran hyvinvoinnista, sekä osoitti voimakasta paheksuntaansa Maken vahingoniloa kohtaan. 

Tänään opimme että:

-         - kun rönää, kivun määrä ei ole suoraan verrannollinen vauhtiin

-         - Chamonixin merkatut maastopyöräpolut ovat nynnyille (ne ovat käytännössä metsäteitä)

-         - vihreät hikiking polut metsässä ovat kenties meidät maastomme ja tulevaisuus, Laura testaa niitä huomenna  

-        - Chamonix Itinerary Mountain Biking 2012 kelpaa lennokkimateriaaliksi, ja siihenkin tosi huonosti

voipylly

Pyörävuorikiipeilyä

Ensin herätään liian myöhään ja sitten syödään liian paljon ja pitkään. Sitten välpätään kaikenlaista aika kauan, ehkä noin 2,5 tuntia. Ja pakataan reppua. Tehdään kaikenlaista muuta tuiki tärkeää. Sitten asennetaan Lauran pyörään lukkopolkimet ja kenkiin kolossit, ekaa kertaa. Sitten lähdetään LÄÄKÄRIIN koska kurkku on raivokipeä, ollut jo viikon ja olisi ollut liian helppoa mennä Suomessa lääkäriin. Etsitään ja löydetään MoiMäPerustinPraktiikanTänneMunKakkoskotiin-vastaanotto, joka on kiinni, koska on siesta. Ja sitten lähdetään ajamaan pyörää vuorenrinteille ja metsään. 

Tulos:

- Laura rönää kolmesti, kerran alamäessä ja kahdesti ylämäessä (On muuten jännä tunne kun kävelyvauhdissa kaadut suoraan sivulle, kun jalat ei vaan irtoa polkimilta.)

- Make ahdistuu polun vierestä aukeavasta jyrkänteestä

- Laura päättä ettei aio käyttää lukkopolkimia alamäkiajossa

- Make päättää keskittyä vain ajolinjoihin

- Tönäämme enemmän ylämäkeä, kuin poljemme maastouskottavasti

- Tönäämme todella jyrkkää ylämäkeä, todella kauan

- Kannamme pyöriä ylös simojyrkkää kivikkoa

- Tulee hiki

- Make ei lue karttaa, joten emme osu varsinaiselle maastopyöräreitille 

- On tosi kivaa (oikeesti)

- Maisemat on herkut ja syömme sen kunniaksi herkut energiapatukat, mutta emme ällögeelejä

- Menemme huomenna uudestaan paljon viisaampina

PS: Lauran lääkekuuri on aloitettu, koska palasimme praktiikan ovelle pyöräretken jälkeen. Ranskalaiset lääkärikäynnit ovat mielenkiintoisia. On jännää kun sanoja, joita molemmat osapuolet ymmärtävät, on neljä: throat, pain (tosin lääkäri lausui sen pen) ja no fever. Loppu sitten näyteltiin, piirrettiin ja kommunikoitiin telepaattisesti. Myös apteekissa oli rattoa keksiä universaalisana maitohappobakteerille. Ranskalaiset antibiootit sen sijaan ovat miehen peukalonpään tai noin uudenperunan kokoisia pommeja, todella vakuuttavia. Ja varmuuden välttämiseksi tarkistutettiin vielä tuoteselosteesta leirintäalueen iki-ihanalla Valeriélla, voiko lääkinnänalaisena nauttia illallisen kanssa lasillisen punaviiniä. Totta kai voi, sehän on ranskalainen lääke! Luultavasti teho vain paranee!