Käytiin vaimon kanssa ensimmäistä kertaa kaks viikkoa sitten melomassa. Lainattiin mellaselta kanootti ja roudasin sen meidän olohuoneeseen. Pumppaaminen oli erinomaisen vaikeeta, ja päädyin lopulta puhaltamaan sen rakkineen keuhkoilla puoliks täyteen. Enempää en jaksanu, joten puettiin ja lähdettiin raahaamaan sitä rantaan. Kun se ei ollu ihan täynnä, niin kantaminen oli tosi vaikeeta. Yltäpäältä hikisenä saatiin se veteen. Meloin läheiselle laiturille, johon Paula jätti kengät ja hyppäsi mukaan. Vaimo ei jostain syystä osannut meloa suoraan, joten päädyttiin koko ajan styyraan. Takasin tullessa huomattiin, että joku oli halunnut nyysiä Paulan kengät, ja se meni sukkasilleen kotiin hakemaan jeeppiä. Paulan takasin tultua, rantauduin. Yritin nousta ylös, kun Paula ”ajatteli”, veti kokasta kanoottia ylös ja kaatoi mut jorpakkoon. Kyynelsilmin kiittelin rakasta vaimoani.
Tänään 5.12. ajattelin jättää vaimon joogaamaan ja lähdin yksin reissuun. Meni paremmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti