sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Final Blow - lumikengät nurkkaan

Kulttuurietymologismielinen ngng-suksitutkimusosasto suuntasi tällä kertaa voimansa siperialaisten alkuperäiskansojen käyttämien lyhyiden, luonnonskinipohjilla varustettujen suksien nykyaikaisten jälkeläisten kokeiluun.

Avuksi tarvittiin myös suurvaltaista aggressioarmeijaa, sillä suomalaisen Karhun valmistamiin Jakt-suksiin ruuvattiin kiinni imperialistiset Nato-100-siteet. Niiden erikoispiirre on että yhtä varpaiden edessä olevaa siipimutteria löysäämällä siteen saa sovitettua mille kengälle vaan. Side on myös erittäin vahva, pysyy varmasti suksessa kiinni ja on kaiken huipuksi vielä sivusuunnassakin varsin tukeva. Koska side on rautaa, se painaa enemmän kuin esim Tegsnäs-Epok, mutta onkin sitten huimasti parempi hiihtää. Nato-100-sidettä valmistaa ainakin norjalainen Rottefälla, tuotenro 3 100 00. Saataavuus Suomessa on kehno, Partioaitta on joskus myynyt. Uudemmissa Ruotsin armeijan ylijäämäsuksissa voi olla Nato-siteet kinni. Nato-120 (3 120 20) on muuten samanlainen, mutta tehty enemmän alppikäyttöön. Siinä on erillinen vaijerinkiristin siteen edessä ja siihen menee standardi telemark-siteen jäykkä takavaijeri, jolloin sillä on parempi laskea mäkeä, kun vaijeri ei jousta pätkääkään. Nato-98 on kuin 120 mutta ilman kengänkoon vapaata säätöä, jolloin siihen menee vain tellumono.

Karhun Jakt-suksi on vain noin 160 cm pitkä ja noin 11 cm leveä latuskanpätkä. Suksessa on jalkavuutta. Kärki ja kanta ovat löysähköt. Pitkä osa alapuolesta on suomuhiottu pitopohjaksi.


Kävin ekana testaamassa suksia tasaisemmassa metsässä Vantaan selkosilla. Lunta oli paljon, mutta välissä oli kantava kerros, joten ihan syvänlumenhiihtoa ei voinut testata. Hyvin pysyin pitkillä suksilla hiihtävien vauhdissa mukana. Nämä sukset eivät kuitenkaan ole mitkään sujutteluvehkeet vaan tiheikköjen, kuoppaisten ja kumpareisen maaston erikoispelit. Sellaista tiheikköä ei eteen tullut, että sukset olisivat varsinaisesti haitanneet. Kenkänä oli tukeva vaelluskenkä. Toimi todella hyvin. Vajaan parin tunnin hiihdon jälkeen oli tunne että tätä lisää.


Seuraavana päivänä testasin mäkiominaisuuksia Olarin kairan kallioilla. Suomupohjien pito on mainio. Pito ei ole tietenkään lumikengän luokkaa, mutta kun rinne menee niin jyrkäksi, ettei pääse pitkittäin, niin tamppaamalla pääsee. Vaikka pitopohjilla ei ole skinien seinäpitoa, niin yllättävän hyvin niillä kiipeää. Teki mieli mennä ihan oudoista paikoista ja sittenhän mentiin. Alamäessä pelit ovat hauskat. Ne nousevat lumen päälle plaaniin ja niillä voi jotenkuten kääntyä kanttaamallakin ja tietysti askeltamalla aivan lapsellisen helposti. Niillä tulee alas paikoista joista tavallisilla murtsikoilla ei tulisi mieleen yrittääkään. Ja kun on aika ottaa sukset pois, ne irtoavat sekunnissa yhdellä kädenliikkeellä. En oikein keksinyt mitään, missä lumikengät olisivat näitä kätevämmät, jos tarkoitus on liikkua lumisessa metsässä. Pitää joskus testata vielä skinien kanssa.

Mitenkähän tälläiset sopisivat ngng-vuorikiipeilyjaoston lähestymissuksiksi Nato-120-"tellu"siteillä, jolloin saisi vuorikengät kiinni ja voisi tulla polvi ojossa ja villapaita liehuen rinnettä alas?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti