Henkilöllä oli katoamishetkellä päällään oranssi takki ja keltaiset monot. Kadonnut henkilö on viimeksi nähty liikkuvan lujaa vauhtia Ylläsjärven suuntaan. Henkilö haisee poikkeuksellisen pahalta.
Löytöpalkkio
What happen? Reissuja, happeningejä, klubissa sattuu ja tapahtuu
Suunnistussuunnitelma oli tällä kertaa helppo: Ensiksi etelään ja sitten pohjoiseen. Hiihdimme siis ensiksi etelään tarkoituksenamme saavuttaa pimeässä jään reuna. Se ei aivan onnistunut, koska missään ei ollut pimeää kuuden aikaan aamulla. Helsinki hohti idässä kuin ihmeellinen tähti. Hiihto sinänsä sujui mainiosti. Sisäsaaristoosa oli kymmenen senttiä lunta jäällä ja tervattu ruotsalainen luisti hyvin. Parin tunnin hiihdon jälkeen olimme Stora Lövön itäkärjessä. Tästä eteenpäin on Viroon saakka pelkkää vettä. Ja nyt siinä oli uutta jäätä! Laitoimme luistimet jalkaan ja sukset selkään ja jatkoimme luistellen etelään. Matka taittui luistimilla hyvällä jäällä todella nopeasti, joten ei kestänyt kauaa ennenkuin olimme tulleet kiinteän jään reunaan. Meillä oli mukana NGNG spot-paikannin, ja yritimme saada lähetettyä blogiin fixin tästäkin paikasta, mutta se ei onnistunut. Alla olevaan kuvaan luistelureitti ja jään reunan fixi on editoitu GIMPillä. Alempana, "Missä mä oon" jutun kohdalla olevassa live-kartassa näkyy fixit lähtöpaikalla, Miessaaren kyljessä, lähellä uuden jään reunaa ja jälleen lähtöpisteessä
NGNG partio oli viime sunnuntaina menossa varman tiedon perässä luistelemaan kirkkaalle jäälle. Mutta toisin kävi, päädyimme pöllyyttämään pyydaa, tasaisella ja Espoossa. Pienen suunnistusvirheen takia ei ensin meinattu löytää edes merta, mutta kun haluttu ranta lopulta löytyi, emme nähneet merta emmekä jäätä. Maiseman peitti luvatusta auringosta huolimatta sankka sumu ja jään taas lumi, jonka tuulen olisi pitänyt puhaltaa pois. Oheinen kuva on otettu silloin kun vielä jotain näkyi. Ajattelimme, että kohta luvattu aurinko paistaisi. Siispä kävelimme ulommas. Se vähä mitä näkyi, oli kyllä tavattoman kaunista ja utuista. Vaan mitä ulommas menimme, sitä vähemmän näkyi. Lumikaan ei juuri vähentynyt ja kun aikakin alkoi käydä vähiin, laitoimme Stora Pentalan edessä luistimet jalkaan ja pöllyyttelimme takaisin. Ulompana on toisen varman tiedon mukaan uudempaa jäätä, joka on jäätynyt vasta lumisateen jälkeen. Sinne koetamme mahdollisesti jo ensi viikonloppuna säiden salliessa.



Vuosi alkoi mukavalla hiihtelyllä kuivassa puuterissa. Lunta on vielä aika vähän, tämä on suffeliumpihankea. Tiede voittaa, koska suksilla uppoaa lumeen koiraa vähemmän. Vitilumi ei juuri anna ääntä. Aika maagista menoa. Pitoa ja luistoa on molempia, kumma aine tuo terva. Mäkien laskeminen on haastavaa, pitäisi olla enemmän sivutukea kantapäälle. Pakkasta 15 astetta, tyyntä ja ilma on kuin samettikaasua.