perjantai 14. syyskuuta 2012

Jäätikkö-Lateksi



Poikkeuksellisesti kirjoitan tämän blogipäivityksen yksikön ensimmäisessä persoonassa. 

Olen tänään ensimmäistä kertaa astellut melkein 4000 metrin korkeudessa, kiinni köysissä, jääraudoilla varustetuilla ylävuorikengillä 30 cm leveää jääharjannetta ensin jyrkästi alas ja sitten myöhemmin kovasti puuskuttaen ylöspäin. Harjanteen kummallakaan puolella ei ollut mitään, mihin olisin halunnut tutustua lähemmin (pitkä pudotus jonnekin, jota en jäänyt sen tarkemmin katselemaan). Kaikille niille, jotka ovat vaeltaneet jäätiköllä aiemmin, tämä on tuttua eikä sykähdytä mitenkään. Ja kaikki ne jotka eivät ole tätä päässeet kokemaan, hankkiutukaa heti!
Ensin jalkoihin puetaan kengät, jotka eivät ole olleet lähelläkään Eccoja, ja jotka kuitenkin osoittautuvat täysin asianmukaisiksi. Ja pian löydät itsesi tilanteesta, jossa ajattelet että ”Onpa hiton hyvät kengät, eipä parempia voisi olla.”  Menee hetki, ja ajattelet ”Universumille super- kiitos näistä kengistä ja varsinkin näistä jääraudoista, olisin jo kuollut ilman näitä.”” Valkoinen” ja” tuuli” saavat uudet merkitykset, kasvojen iho ahavoitui ja vanheni auringosta ja puhurista noin 25 vuotta yhden pikku-vaelluksen aikana. Hipiän punoitus ei osoittanut mitään merkkiä hiipumisesta vielä iltayhdeltätoistakaan. Mutta I’m worth it! Tai siis It was worth it! Olo oli jännittävä; välillä jännitti korkeus, välillä palaako nenä, välillä tuntui päässä jännältä välillä keuhkoissa. Välillä tuntui vaan todella hyvältä, kaikki näytti kauniilta ja oman mitättömyytensä tajusi oikealla tavalla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, siellä sitä tallustettiin ”ankkakävelyä” Midin jäätiköllä välillä keskustellen siitä, mitä tehdään jos joku putoaa railoon ja hetken päästä siitä, että valjaitten päälle ei saa tallata tai pissata. Sitten oltiin taas pitkään hiljaa, ja koko ajan oli ylimaallisen valoisaa.

PS: Iso-Lassen häätöäänestyksen voitti tai hävisi, miten sen nyt haluaa ajatella, Lateksi. Eli huomenna on Jääkuningattaren viimeinen päivä Chamonixissa. 

 Matkanjohtaja välppää

  Retkikunta valmiina kuin lukkari pasifistiksi!

 Alkutaipaleen lumiharjanne tarjosi heti mukavan pikku-haasteen. Kuvassa näkyvän tasaisen osuuden jälkeen harjanteen polku jatkui jyrkästi alaspäin.

Tässä kuvassa ihmiset näkyvät pieninä pisteinä polulla kuvan oikeassa alalaidassa, jos näkyvät.

 Possujunan veturi

 Köysistön kakkonen miettii "Missä raimo vai oliko se sittenkin railo?"

Because we are worth it!

Kaveritkin palasivat

 Huippuhyvä tötteröbruchketta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti